Sananpurulla on tässä kuussa ensimmäinen syntymäpäivä. Saa onnitella! Mitä ensimmäinen vuosi toi tullessaan, ja miltä tuleva vuosi näyttää? Vuosi 2021 toi arkeni iloksi tietysti mahtavia opiskelijoita. Yksityisopettajana jokaiseen opiskelijaan voi keskittyä sataprosenttisesti ja siksi usein tutustuakin hyvin. Ei ole niin väliä, onko opiskelija ilmaisussaan huoleton vai laskelmoiva, koska jokainen saa tilaa oppia omalla tavallaan ilmanJatka lukemista ”Vuoden sana”
Kirjoittaja-arkisto:Sanni Törmänen
Sananpurun synty
Olen aina keksinyt innokkaasti hauskoja nimiä joukkueilleni tietovisoissa ja leiriolympialaisissa, mutta yrityksen nimen päättäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Millainen nimi sopisi yksityisopetukseen, kielentarkistukseen, sisällön tuottamiseen ja ehkä jopa kääntämiseen? Millainen nimi olisi samalla sekä leikkisä että vakavasti otettava? Ensimmäisten ideoiden kohdalla jouduin toteamaan pari kertaa, että joku muu oli saanut saman ahaa-elämyksen jo ennen minua. VedinJatka lukemista ”Sananpurun synty”
Vähän minusta
Hei, hauska tutustua! Tässä blogitekstissä kerron helpolla suomen kielellä vähän itsestäni. Nimeni on Sanni. Olen kotoisin pienestä kylästä Itä-Suomesta. Opiskelin suomen kieltä Jyväskylän yliopistossa, koska halusin opettaa suomea ihmisille, jotka muuttavat Suomeen. Minusta on hauskaa ja mielenkiintoista tavata ihmisiä eri maista ja kulttuureista, ja suomen kielen opettajana se on mahdollista! Tykkään myös itse opiskella kieliä.Jatka lukemista ”Vähän minusta”